_Aika parantaa on inhimillisen tuen ja välittämisen verkosto, joka tarjoaa tovitukea kanssakulkijoille. Jokainen meistä kohtaa elämässä vastoinkäymisiä. Elämäntilanteet vaihtelevat, ja välillä olemme auttajan, välillä avun vastaanottajan roolissa. Joskus avuksi tarvitaan myös lääkkeitä tai muita hoitoja, mutta kaiken toipumisen kulmakiviä ovat inhimillinen välittäminen ja aika. Aika parantaa toimii osana Stadin Aikapankkia ja samalla periaatteella kuin aikapankki: rahaa ei käytetä, vaan maksuvälineenä on tovi. Aika parantaa ei ole perinteistä vapaaehtoistyötä tai hyväntekeväisyyttä, sillä vastavuoroisessa aikapankissa kaikki saavat ja antavat.
Kenelle Aika parantaa on tarkoitettu?
_Kuka tahansa voi tarvita välillä apua jaksamiseensa. Monissa ongelmatilanteissa auttaa paljon jo se, että voi jakaa ajatuksiaan ja tunteitaan jonkun toisen kanssa. Aina kaikkea ei voi tai halua jakaa lähipiirin kanssa, mutta ammattiapuun turvautuminen ei ehkä tunnu vielä tarpeelliselta. Aika parantaa tarjoaa silloin vertaisten ja alan osaajien verkoston, jonka jäseniltä voi varata aikaa keskusteluun ja omien selviytymiskeinojen kartoittamiseen. Lue lisää siitä, miten tovitukea voi saada ja mihin se soveltuu.
Meillä kaikilla on erilaisia tietoja, taitoja ja voimavaroja. Aika parantaa -yhteisössä ei ole olennaista se, miten tuen tarjoamisen valmiudet on hankittu, vaan se että niitä on valmis jakamaan aikaa vastaan. Aikapankki mahdollistaa koulutuksen, työn tai elämänkokemuksen kautta hankittujen taitojen vastavuoroisen jakamisen tasavertaiselta pohjalta. Lisätietoa tovituen tarjoamisesta kiinnostuneille.
_Aika parantaa -toiminta on poliittisesti ja uskonnollisesti
sitoutumatonta. Tarjoamamme tovituki perustuu itsensä ja toisen
kunnioittamiseen tasavertaisina kanssakulkijoina. Tasavertaisuuden
ohella arvojamme ovat luottamuksellisuus, sitoutumattomuus, avoimuus,
vastuullisuus ja itsemääräämisoikeuden kunnioittaminen. Tiedostamme
vastuumme herkkien ja haavoittavien asioiden äärellä, ja siksi jokainen
tovituen tarjoajaksi ryhtyvä sitoutuu noudattamaan yhteisiä eettisiä periaatteita.